Teinitähti Robin villitsi Nakkilan liikuntahalliin saapuneen
tuhatpäisen fanijoukon lauantaina. Innokkaimmat Robin-fanit olivat
odottaneet keikkaa paikan päällä aamusta asti. Kun konsertti alkoi, oli
se monille unelmien täyttymys.
Robin esitti reilun tunnin aikana
lähes kaikki hittikappaleensa. Läpimurtokappaleensa Frontside Ollien
Robin lauloi fanien suureksi ihastukseksi aivan konsertin päätteeksi.
Tapahtuman
järjestäjät, LC Nakkila Emman edustajat, olivat keikan jälkeen
tyytyväisiä. Tuotantoryhmän puheenjohtajana toiminut Jonna Heikkilä piti
keikkaa loistavana ja tapahtumaa kaikin puolin onnistuneena.
– Haluamme tarjota nakkilalaisille mukavia elämyksiä. Tämä oli sitä, Heikkilä totesi.
Vaikka loppuunmyyty olikin, ei konsertti ollut järjestäjilleen suuri rahasampo, mutta ei se ollut tarkoituskaan.
–
Iso osa tuotosta meni järjestelyihin. Toivotaan, että vähän jää viivan
allekin. Sillä voimme tarjota nakkilalaisille lapsille ja nuorille
jälleen jotakin. Bisnesmielessä emme tätä tee, vaan olemme puhdas
hyväntekeväisyysjärjestö, Heikkilä painotti.
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti