• Susa
perjantai 25. tammikuuta 2013
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Robin saapui Lontoosta!
Robinin FB- sivulla lukee näin:
Terveiset Lontoosta ;) Tuli käytyä vähän muutamassa kenkäkaupassakin ja löysin onneksi parit, kun toi Emmagaalakin lähestyy.. Nähdään Vihdissä viikonloppuna! *R
Kuinkahan monet kengät tuolla pojalla jo on? Ja ostaako Robin yhden kahdet kenkäparit saman väristä ja käyttää jaloissaan kuitenki erivärisiä? Hmm.. Mysteeri! :D
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Robin sai Nakkilan sekaisin!
Teinitähti Robin villitsi Nakkilan liikuntahalliin saapuneen
tuhatpäisen fanijoukon lauantaina. Innokkaimmat Robin-fanit olivat
odottaneet keikkaa paikan päällä aamusta asti. Kun konsertti alkoi, oli
se monille unelmien täyttymys.
Robin esitti reilun tunnin aikana
lähes kaikki hittikappaleensa. Läpimurtokappaleensa Frontside Ollien
Robin lauloi fanien suureksi ihastukseksi aivan konsertin päätteeksi.
Tapahtuman
järjestäjät, LC Nakkila Emman edustajat, olivat keikan jälkeen
tyytyväisiä. Tuotantoryhmän puheenjohtajana toiminut Jonna Heikkilä piti
keikkaa loistavana ja tapahtumaa kaikin puolin onnistuneena.
– Haluamme tarjota nakkilalaisille mukavia elämyksiä. Tämä oli sitä, Heikkilä totesi.
Vaikka loppuunmyyty olikin, ei konsertti ollut järjestäjilleen suuri rahasampo, mutta ei se ollut tarkoituskaan.
–
Iso osa tuotosta meni järjestelyihin. Toivotaan, että vähän jää viivan
allekin. Sillä voimme tarjota nakkilalaisille lapsille ja nuorille
jälleen jotakin. Bisnesmielessä emme tätä tee, vaan olemme puhdas
hyväntekeväisyysjärjestö, Heikkilä painotti.
Lähteet:
lauantai 19. tammikuuta 2013
Nakkilan keikka!
Tänään oli siis Nakkilassa vuoden 2013 ensimmäinen keikka! Kuinka moni oli siellä? Itse en, koska liian kaukana. Millainen meininki? Mikä jäi mieleen? Mitkä biisit Robin esitti?
Kuva: Robinin virallinen FB
Teksti: © Susa
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Robinin uskomaton vuosi 2012
Frontside Ollie- single julkaistiin tasan vuosi sitten
Teinisensaatio Robin julkaisi debyyttisinglensä Frontside Ollie
16. tammikuuta 2012. Video levisi sosiaalisessa mediassa
ennennäkemätöntä vauhtia ja jo muutaman päivän kuluttua koko Suomi puhui
Robinista ja Frontside Olliesta. Video on tähän mennessä ylittänyt
kaikki odotukset ja sitä on katsottu YouTubessa jo huimat yli 10 000 000
kertaa!
Robinin debyyttialbumi Koodi julkaistiin 22. helmikuuta 2012 ja se
on tähän mennessä myynyt jo yli 120 000 kappaletta tehden Robinista
kaikkien aikojen nuorimman suomalaisen artistin, joka on yltänyt moisiin
myyntilukemiin. Robinin vauhti oli huima ja hän levyttikin
kakkosalbuminsa kesäloman aikana. Chillaa- albumi julkaistiin fanien
iloksi 5. lokakuuta ja sen myynti hipoo parhaillaan jo nelinkertaista
platinaa eli 80 000 kappaletta.
Robinin menestysvuoteen mahtui kahden albumin lisäksi kymmeniä
loppuunmyytyjä keikkoja, sekä 'Robinin huikea tarina' -kirjan ja Robin
The Movie -elokuvan julkaisut. Robinin vuosi huipentui 1. joulukuuta
massiiviseen Hartwall Arenan keikkaan. Lavalla nähtiin Suomen suurin
pop-show, jota värittivät Robinin lisäksi kymmenet vierailevat
taiteilijat tanssijoista rumpuryhmään ja akrobaatteihin. Shown ohjasi
Putous-ohjelmasta tutuksi tullut Riku Nieminen.
Alla Robin-statistiikkaa vuodelta 2012:
Emma-ehdokkuudet (6 + 1 kpl):
- Vuoden albumi: Koodi
- Vuoden biisi: Frontside Ollie
- Vuoden pop-albumi: Koodi
- Vuoden tulokas
- Vuoden artisti
- Vuoden musiikkivideo: Frontside Ollie
- Vuoden tuottaja: Maki Kolehmainen
LISÄKSI
- Kaikkien aikojen nuorin yli 100 000 albumia myynyt artisti Suomessa
- Vuonna 2012 eniten levyjä myynyt artisti Suomessa
- Koodi-albumin myynti yhteensä vuonna 2012: 120 000 kpl
- Chillaa-albumin myynti yhteensä vuonna 2012: 80 000 kpl
- Frontside Ollie-singlen myynti yhteensä vuonna 2012: 10.000 kpl
- VUODEN LEVYMYYNTI yhteensä 200 000 kpl
- Chillaa- ja Koodi-albumeilla iTunesin 1. sija
- Chillaa- ja Koodi-albumeilla Spotifyn 1. sija
- Chillaa- ja Koodi-albumeilla Suomen virallisen listan 1. sija
- Suomen Virallisella listalla Koodi-albumi 44 viikkoa Top 4:ssä (36 kpl. 1. sijaa)
- Suomen Virallisella listalla Chillaa-albumi 12 viikkoa Top 5:ssä (3 kpl. 1. sijaa)
- Vuoden 2012 aikana yli 60 keikkaa, joilla yhteensä n. 125.000 katsojaa
- Nuorin suomalainen pop-artisti, joka on konsertoinut Hartwall Areenalla
- Vuoden googlatuin henkilö vuonna 2012
- Frontside Ollie - Vuoden googlatuin musiikkivideo 2012.
- Vuoden haetuin henkilö Enirosta
- MTV / EMA Awards - Best Finnish Act
- Facebook-likejä 58 188 kpl
- Instagram-seuraajia 5104 kpl
- YouTubessa julkaistujen virallisten videoiden katsojamäärä yhteensä 21 miljoonaa
Robinin sanoin:
On ollut aivan uskomaton vuosi, jälkeenpäin kun katsoo taakse
mitä kaikkea on tullu tehtyä, tuntuu vieläkin uskomattomammalta.
Hienointa on ollut keikkailut ja se tunnelma mikä keikoilla on ollut.
Tietty siitä kiitos porukoille jotka on olleet niiiin mukana tässä mun
jutussa. Vuosi 2012 päättyi vielä aivan huippuhienoon Hartwall Areena
keikkaan ja se kruunas tän upean vuoden. Uskomatonta ku 7000 ihmistä
laulaa mukana.
Frontside ollien breikattua vuosi sitten tähän aikaan lukittiin
ovet kotona ja vedettiin verhot kiinni. Oltiin ihan paniikissa ja ei
oikein tiedetty mitä pitää tehdä, oltiin niin sanotusti ihan urpona.
Siisteintä kuitenkin tässä on ollut se kun on oppinut niin paljon
keikkailusta pro meiningillä ja hyvällä porukalla ja musanteosta, sekä
muutenkin näistä systeemeistä. On vielä ollut hienoa nähdä Suomen
kovimmat viihdyttäjät jotka on muuten superkivaa porukkaa ja ottaneet
mut mukaan jonon jatkoksi.
Vuodelta 2013 ootan ammattimaisempaa otetta itseltäni keikoilla,
kun mulla on homma paremmin hanskassa kun vuosi sitten. Lisäksi haluan
kehittyä artistina ja musan tekijänä niin, että porukat aina yllättyisi
kun tulisi keikalle tai kuuntelis mun musaa. Tää vuosi käydään tiukasti
koulua ja tehään sopivasti keikkoja ja tietty uutta musaa ja pidetään
hauskaa. Ollaan koodissa ja nähään terkuin *R
Lähteet:
www.robinmusic.fi
tiistai 15. tammikuuta 2013
Vihti Ski Center
Moikka taas kaikille. Tulkaa viettämään hauska rinnetapahtuma Vihti Ski Centenriin jossa Alpen Treffen Megaparty 26.1.2013. Hauska koko perheen rinnerieha, ohjelmassamm. muotishow, laskunäytöksiä, maastohiihdon näytöskisa jne. Esiinnyn tapahtumassa ja keikka on taatusti hieman erilainen kun esiinnytään ulkona. Tuletko suksilla vai ilman terveisin *R
Lähteet:
Robinin virallinen FB
tiistai 8. tammikuuta 2013
Robinin vuoden 2013 ensimmäinen keikka: Nakkila 19.1
Robinin Nakkilan keikasta:
Tämän vuoden keikat alkavat Nakkilasta 19.1.
Keikka on loppuunmyyty jo hyvissä ajoin ennakkoon. Seuraava keikka on
Vihti Ski Centerin Alpen Treffen -tapahtumassa 26.1., jolloin kyseessä
on hieman erilaisempi esiintyminen, kun ollaan ulkoilmassa :-) Sinne
löytyy vielä lippuja hyvin!
Lähteet:
maanantai 7. tammikuuta 2013
Robin-elokuva on ehdolla vuoden 2012 parhaaksi
elokuvaksi Jussi-gaalassa. Sitä voi käydä äänestämässä allaolevan
linkin kautta. Ja kannattaa katsoa MTV3-kanavalta 3.2. klo 19.30
voittaako Robin Jussin-palkinnon...
"Itse olen äänestänyt jo kaksi kertaa! Ja äänestän jatkossakin aina kun mahdollista, Robinia!"
* Susa
perjantai 4. tammikuuta 2013
Koodista vuoden 2012 paras albumi?
Se riippuu ihan meistä faneista! Äänestäkää! http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288528921293.html
Tein muuten kollaasin Robinista. Miten paljon hän on muuttunut ulkonäöltään?
HUOM!!! Kaikki kuvat otettu vuonna 2012, mutta silti kahdessa kuvassa lukee 2013, koska Robin on nyt sen näköinen!
Tein muuten kollaasin Robinista. Miten paljon hän on muuttunut ulkonäöltään?
HUOM!!! Kaikki kuvat otettu vuonna 2012, mutta silti kahdessa kuvassa lukee 2013, koska Robin on nyt sen näköinen!
torstai 3. tammikuuta 2013
"Onks Fonectassa Robinin numeroo..!?!"
Fonectan palveluista etsittiin viime
vuonna eniten tietoja Musiikkitalosta, julkkiksista ja tuntemattomien
numeroiden omistajista.
Viime vuonna suomalaiset hakivat yritysten ja henkilöiden yhteys- ja paikkatietoja yli 120 miljoonaa kertaa Fonecta.fi-palvelusta.
Julkisuuden henkilöistä eniten yritettiin selvittää teinitähti Robin Packalenin ja BB-voittaja Teija Kurvisen yhteystietoja. Tyypillisimmin kuitenkin etsitään tavallisten suomalaisten yhteystietoja.
Fonecta.fin tuoteomistaja Toni Wistbackan mukaan ihmiset haluavat tietää kuka heille on soittanut, eli etsivät puhelinnumerolle nimeä.
Vuonna 2012 yrityksistä eniten tietoja haettiin Helsingin Musiikkitalosta.
"Syksyllä 2011 avattu musiikkitalo oli varmasti monelle vielä melko uusi kohde ja yhteystiedot tarpeen", kertoo Wistbacka.
Eri toimialoista suomalaiset hakivat eniten rakennuspalveluja, autohuoltoja, ravintoloita ja parturi-kampaamoja.
Marraskuussa sähköiset hakemistopalvelut Fonecta.fi- ja Eniro.fi-palvelut yhdistyivät Fonecta.fi-hakupalveluksi. Viime vuoden haetuimmissa on huomioitu molempien palvelujen haut.
Lähteet:
Frontside ollie ja kymmenen miljoonaa klikkausta!
FRONTSIDE OLLIE JA KYMMENEN MILJOONAA KLIKKAUSTA
Robinin
alle vuosi sitten (16.1.2012) julkaistu Frontside Ollie -musiikkivideo
on tehnyt historiaa ja ylittänyt kymmenen miljoonan klikkauksen
rajapyykin tänään. Frontside Ollie -video on kaikkien aikojen katsotuin
suomenkielinen musiikkivideo ja katsotuin musiikkivideo Suomessa vuoden
2012 aikana. Robinin kaikkia virallisia videoita on katsottu YouTubessa
alle vuoden aikana yhteensä yli kaksikymmentä miljoonaa kertaa.
Myös täällä on juttua aiheesta: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288529178616.html
Myös täällä on juttua aiheesta: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288529178616.html
Lähteet:
tiistai 1. tammikuuta 2013
Hyvää uutta vuotta!
Hei! Huomasin Robinin viimein päivittäneen FB sivuaan.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013!
Hyvää
uutta vuotta kaikille, jotka on ollut mukana mun jutussa 2012.
Erityisesti haluan toivottaa mitä parasta vuotta 2013 kaikille ihanille
faneille, jotka on uskonu muhun ja tukeneet mua täs kaikessa, ootte
supertärkeitä! Nähdään taas uusilla keikoilla ja keksitään kaikkee
kivaa. Tehään yhdessä vuodesta 2013 vielä parempi ja pidetään hauskaa.
Ollaan koodissa! Terkuin *R
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





