Haluatko kuulla Robinin uuden levyn ennakkoon?
Robin kutsuu faninsa ennakkokuuntelutilaisuuteen YouTubessa.
Robinin levy-yhtiö Universal järjestää
ennakkokuuntelutilaisuuden huomenna 5. kesäkuuta Helsingissä. Poppari
kertoo tänään julkaistulla YouTube-videolla, miten tilaisuuteen on
mahdollista päästä mukaan.
Robin julkaisee uuden albuminsa lokakuussa. Levyn ensimmäinen sinkku ja video ilmestyvät elokuun lopussa. Tulevana kesänä teinipoppari nauhoittaa uusia kappaleita, keikkailee, sekä lomailee ja lataa akkuja syksyn albumijulkaisun hulinoihin.
Robinin edellinen Chillaa-niminen albumi julkaistiin lokakuussa 2012.

Lähteet:
Video: Robin Fanikanava, Youtube
Teksti, kuva: YleX