tiistai 4. kesäkuuta 2013

Robinilta uusi albumi syksyllä!


Haluatko kuulla Robinin uuden levyn ennakkoon?

 Robin kutsuu faninsa ennakkokuuntelutilaisuuteen YouTubessa.

 

 

 

 

Robinin levy-yhtiö Universal järjestää ennakkokuuntelutilaisuuden huomenna 5. kesäkuuta Helsingissä. Poppari kertoo tänään julkaistulla YouTube-videolla, miten tilaisuuteen on mahdollista päästä mukaan.

Robin julkaisee uuden albuminsa lokakuussa. Levyn ensimmäinen sinkku ja video ilmestyvät elokuun lopussa. Tulevana kesänä teinipoppari nauhoittaa uusia kappaleita, keikkailee, sekä lomailee ja lataa akkuja syksyn albumijulkaisun hulinoihin.

Robinin edellinen Chillaa-niminen albumi julkaistiin lokakuussa 2012. 
 


Lähteet:
Video: Robin Fanikanava, Youtube
Teksti, kuva: YleX

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Ostettiinko Robinille YouTube-klikkejä?

Apulannan ex-basisti ihmettelee:

Ostettiinko Robinille YouTube-klikkejä?

Mediavaikuttaja Tuukka Temonen vihjaa siihen, että Robinin YouTube-suosiossa olisi käytetty hämäriä temppuja.


Levy-yhtiö Universalin digimanageri Juho Koikkalainen tyrmää suoralta kädeltä Temosen epäilyt.
- Me ei olla koskaan alennuttu YouTube-katselukertojen ja Facebook-fanien ostamiseen eikä näin tulla koskaan tekemään, Koikkalainen sanoo.

Videotuottaja ja Apulannan ex-basisti Tuukka Temonen ihmettelee, miten Robinin Fronside Ollie -musiikkivideo keräsi viime vuoden tammikuussa muutamassa päivässä miljoonaluvut

- Se on selvä, että nyt Robin on suosittu ja hän on erittäin lahjakas. Mitään suomalaista artistia ei kuitenkaan katsota kahdessa yössä miljoonaa kertaa. Sain vihiä, että Robinin menestyksekkään alun avain saattoikin olla osoite, joka päättyy .ru-maatunnukseen. Pienen googlettamisen jälkeen verkosta löytyy mukava määrä sivustoja mistä voi ostaa mieleisensä määrän YouTube-tykkäyksiä, Temonen kirjoittaa yritysstrategi Ville Tolvasen blogissa.

"Ei mitään perää" 

Juho Koikkalainen lataa pöytään nämä luvut:

- Siinä ei ole yksinkertaisesti mitään perää. Venäjältä on tullut 15 000 katselukertaa koko videon historian aikana. 94 prosenttia videon katselukerroista on tullut Suomesta. Tämän lisäksi kyseiseen videoon tuli ensimmäisen kolmen päivän aikana yli 30 000 kommenttia ja näistä lähes tulkoon 100 prosenttia oli suomeksi.

Juho Koikkalainen valottaa Robinin suosiota näin:

- Robinin räjähdysmäisen suosion mittakaava tuli toki meillekin pienoisena yllätyksenä, vaikka meillä vankka usko olikin artistiin ja siihen, että tällaiselle artistille oli selvä tilaus. Kaikki kaupalliset mittarit ovat osoittaneet tämän viimeisen reilun vuoden aikana.

Jouho Koikkalainen sanoo, että Robin on superlahjakas artisti, joka teki Frontside Olliesta erittäin tarttuvan ja koukuttavan biisin mainiolla musavideolla lisättynä.

- Tähän päälle onnistunut seedaus kohderyhmän keskuuteen ja loppu on historiaa. Menestyneimmät artistit jakavat mielipiteitä, mikä on omiaan ruokkimaan ilmiötä entisestään.

-Lähteet-
Iltalehti.fi




lauantai 30. maaliskuuta 2013

Me We Robin- pipo

Me We:n Robin-pipo on suomalainen (ommellaan Nokialla ja painetaan käsin Helsingissä), 95 % luomupuuvillaa, myrkyttömästi värjätty (Öko Tex 100 -standardi), heijastavalla Me We -merkillä varustettu.

 Nyt voit tilata omalla nimelläsi varustetun Robin/MeWe-pipon suoraan MeWen nettikaupasta. Jos tilaat sen nyt, saat pipon kotiin toimitettuna ennen seuraavaa Robin-keikkaa 6.4. Nurmijärvellä!

Tilaa piposi täältä: http://www.mewe.fi/

Lähteet:

Robinin virallinen FB

torstai 21. maaliskuuta 2013

LIVECHAT + DVD + anteeksi

Ihan ensimmäiseksi! En ole päässyt päivittelemään täällä, koska minulla on ollut bloggerin kanssa hieman erimielisyyksiä. Ei siitä sen enempää ;)

Mutta, 22.3 perjantaina on Robinin live chat! Silloin myös julkaistaan Hartwall areenan pop show DVD ja Blu-ray versio. Aijotteko ostaa? Minä aijon!

Ja ÄLKÄÄ missatko Robinin LIVECHATTIA! Se on siis kello 18-19 välillä ;)

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Robin - Haluan sun palaavan (musiikkivideo)



Vihdoinkin tämä video tuli! Odotin niin kärsimättömästi, ja tämähän on mielestäni oikein iana! Robin osaa olle hyvä näissä videoissa. Aiettä :3


torstai 7. maaliskuuta 2013

Robin: "Jokainen on hyvä jossain"

Robin kannustaa nuoria olemaan paljon kavereiden kanssa ja harrastamaan yhdessä.

Nuorten hyväksi –illassa perjantaina esiintyvä Robin kannustaa nuoria hakeutumaan harrastusten pariin, ja löytämään innostuksen yhdessä tekemiseen – oli laji mikä tahansa.
 
- Haluan sanoa muille ikäisilleni, että rohkeasti vaan harrastusten pariin. Jokainen on varmasti hyvä jossain! Robin kannustaa. 

14-vuotias tähti uskoo, että kavereiden kanssa oleminen ja yhdessä harrastaminen ovat erinomaisia keinoja ehkäistä ennalta nuorten syrjäytymistä. Kannattaa tarttua siihen, mikä tuntuu hauskimmalta vaihtoehdolta.

Robin kannustaa kavereiden näkemiseen "ihan elävänä". Nettituttavuuksissakin on tietysti hyvät puolensa, mutta:
- Nettituttavuudet ovat kuitenkin niin eri asia kuin ihan oikea yhdessä touhuaminen esimerkiksi jonkun harrastuksen parissa.

Intohimoisesti musiikkiin suhtautuvalla Robinilla on yhdessä touhuamisen ilosta omakohtaistakin kokemusta. Hän on nimittäin tehnyt yhdessä kaverinsa ja bändinsä kitaristin Sampan kanssa Haluan sun palaavan –kappaleen, joka kuullaan Nuorten hyväksi –illassa.

- Siitä tulee hyvä fiilis, koska sen on tehnyt itse yhdessä hyvän ystävän kanssa.

Perjantai-illan lähetykseltä Robin odottaa sitä, että lahjoituksia tulee niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi hän toivoo, että mahdollisimman monelle nuorelle tulisi illasta hyvä mieli.

- Ihan mahtavaa, että aikuiset välittävät nuorista – toivottavasti tämä jatkuu. Olen tosi mielelläni mukana auttamassa tätä asiaa! Robin vakuuttaa.

Nuorten hyväksi –ilta televisioidaan suorana lähetyksenä MTV3-kanavalla perjantaina 8. maaliskuuta kello 20-22.

(MTV3 – Heidi Hietala)

Lähteet:

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Haluan sun palaavan teaser

Hui! Tämähän on täydellinen! Millainen kokonaisuus on sitten ihan musiikkivideo joka tulee siis ulos 8.3 ?

Odotan innolla! Video menee vielä Musiikki / Videot välilehteen, eli sieltä voi käydä katsomassa :)

•Susa

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

ROBININ KONSERTTI NURMIJÄRVEN RAJAKAARESSA SIIRTYY ETEENPÄIN


Robinin lauantain 2.3. konsertti Nurmijärven Rajakaaressa on jouduttu siirtämään artistin ääniongelmien takia. 

Uusi keikkapäivämäärä on lauantai 6.4.  Myös konserttipaikka vaihtuu. 6.4. konsertti järjestetään Maaniitun koulussa Nurmijärven kirkonkylässä.
Rajakaaren keikalle ostetut liput kelpaavat sellaisenaan 6.4 keikalle. 


Lipun ostaneet voivat halutessaan palauttaa lippunsa siihen täyden palvelun Lippupisteeseen, josta ne on hankittu, tai postittaa ne Lippupisteen Tampereen toimistoon pankkiyhteystietojen kanssa.

NYKYINEN KEIKKALISTA:

9.3
Lahti, Sibeliustalo (LOPPUUNMYYTY!)
10.3
Helsinki, The Circus
27.4
Saarijärvi, Monitoimihalli
28.4
Lieto, Lietohalli

Lähteet:

www.robinmusic.fi


*Susa

lauantai 2. maaliskuuta 2013

4 Emma- palkintoa!

Robin sai eilen Emma Gaalassa 4 Emma palkintoa! Todellinen poika tuo kyllä on, kun ohitti Jesse Kaikurantaa ja muita, sillä hekin ovat tämän hetken paljon kuunneltuja ja radiossa soitettuja artisteja!

Onnea Robin! Robin on kyllä ansainnut nuo pystit! Ja Robin voitti seuraavasti:

* Vuoden tulokas
* Vuoden biisi
* Vuoden pop-albumi
* Vuoden innovaattori

Mahtavaa, me kaikki fanit tiesimme, että tuosta pojasta tulee vielä jotakin, ja nyt se huomasi! Robin otti gaalassa lavan hienosti haltuun ja sai 4 pystiä vielä päälle. Huh, huikea saavutus 14 vuotiaalta teinisensaatiolta!

En oikein osaa kertoa tästä kovin erityisemmin, sillä tämä on mielestäni niin kova juttu :D Ensivuonna lisää Emmoja Robinille!

*Susa

tiistai 26. helmikuuta 2013

Nyt äänestämään!

"Emma-gaalassa voit kuulla kaksi mun esittämää biisiä. Toisen niistä esitän yhdessä Don Johnson Big Bandin kanssa. Emmoja juhlitaan tämän viikon perjantaina Espoon Barona Areenalla ja suorana lähetyksenä TV2:lla klo 21 - 23.

Oletko tulossa paikalle?

Vielä ehdit äänestämään Yleisön suosikkia: http://www.emmagaala.fi/fi/yleisoaanestys
TAI
Lähetä viesti EMMA 13 numeroon 17224
Viestin hinta on 0,95 €. Äänestää voit Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Dna:n, Saunalahden ja TeleFinlandin liittymillä. Äänestysaika loppuu 27.2.2013."

 Voit myös äänestää ja voittaa liput. Kirjoita alla oleva linkki nettiselaimesi linkkikenttään:



• Susa

Lähteet :

Kuvat kuvankaappauksella osoitteesta:

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Salaperäisiä kuvauksia

 

Robin on ollut jonkinmoisissa kuvauksissa. Mutta miksi ja missä? Mitä te arvelette?
Musavideo vai hiihtolomasta jokin "spesiaali" ?
Robin paljasta jo! Fanit haluavat tietää!


Lähteet:
YouTube: Robin Fanikanava

tiistai 12. helmikuuta 2013

MUUTOKSIA!!

HUOM!

Sivulle on tullut muutamia muutoksia ja uudistuksia!

Mm. Robinin kuva tekstin kera! Siitä klikkaamalla pääset lukemaan Robinista faktaa.

Myös banneri vaihtuu pian! Myös minun oma Robin- soittolista spotifyssä. Huomioikaa, että siinä on kaikki biisit Koodilta ja Chillaa- albumeilta!


•Susa

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kysykäähän :)

Heipsun veissun!

Ajattlein laittaa tännekkin tämän sivun, että minulta saa nyt alla olevasta linkistä klikkaamalla kysyä IHAN MITÄ VAAN!

http://ask.fm/susmaaan


•Susa

lauantai 2. helmikuuta 2013

Robin villitsee Tampereella - keikalle kymmenien metrien jono

Tampereen Pakkahuoneella lauantaina järjestettävään Robinin konserttiin oli iltapäivällä pitkä jono.
Teinisensaatio Robinin lauantaista konserttia ei ole voinut olla huomaamatta Tampereella Pakkahuoneen liepeillä.

Paikalla oli lauantaina iltapäivällä kymmenien metrien jono. Ennen konserttipaikan ovien avautumista Pakkahuoneen luona oli nopean arvion mukaan jonossa ainakin 200 ihmistä.

Aamulehden saamien tietojen mukaan jonon ensimmäiset olivat olleet paikalla koko yön. Heidän joukossaan oli ainakin Joensuusta saakka saapuneita Robinin faneja.

Muiden mukana jonossa olivat Lapualta saapuneet tytöt Sofia ja Silja sekä äiti Sari Orava. Kolmikko oli lähtenyt konserttimatkalle lauantaina aamulla.
 
– Se nyt on vaan niin hyvä laulamaan, perustelivat tytöt Robinin suosiota.

Äiti Sari Orava kertoi, että Pohjanmaalta olisi ollut autoon muitakin tulijoita, koska Seinäjoen keikka oli loppuunmyyty joulukuussa.




Lähteet:

”Järjetön meininki”, hehkutti Robin Tampereen keikkaa - katso videohaastattelu takahuoneesta

Robin veti Pakkahuoneen täyteen Tampereella lauantaina.


 Robin tarjosi kiljuvalle yleisölle energiaa täynnä olevan keikan Tampereella lauantaina. Aamulehti tapasi Robinin konsertin jälkeen Pakkahuoneen takahuoneessa.

 – Todella kova meininki, ihan järjetön, Robin kuvaili Tampereen iltaa.

Videohaastattelussa Robin kertoo tulevaisuudestaan ja siitä, miten nuori tähti jakaa aikansa esiintymisen ja koulun välillä. Robin paljastaa myös, millä keikalla fanit ovat heitelleet eniten lahjoja lavalle.

Robin lähettää videolla myös Aamulehden lukijoille terveiset.

KATSO VIDEO ALLA OLEVAA LINKKIÄ KLIKKAAMALLA!

Lähteet:

Korvia vihlova kiljuminen saatteli Robinin lavalle Tampereella - katso kuvakooste

 
 

Teinisensaatio Robin huudatti fanejaan Tampereella lauantaina. Robin keräsi Pakkahuoneen täyteen. Paikalle oli saapunut ihmisiä aina Pohjanmaalta ja Joensuusta saakka. Aamulehden saamien tietojen mukaan innoikkaimmat fanit olivat jonottaneet konserttipaikalle yön yli.

Konsertti oli loppuunmyyty mutta silti, järjestäjä oli varautunut hyvin ja yli 1000 henkeä lapsia vanhempineen pääsivät sulassa sovussa ja hyvissä ajoin sisään konserttipaikalle, vaatenaulakolla ja lipuntarkistuksessa toimittiin nopeasti ja tehokkaasti.

Ennen konserttia nuoret fanit olivat jo hyvissä ajoin virittäneet fanikyltit ja ennen kaikkea kännykkäkamerat ja pokkarit valmiiksi, eturiviin ehtineet käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja niin videoita kuin kuviakin otettiin todella ahkerasti.

Pienen lämmittelyn jälkeen itse artisti saapui lavalla, korvia vihlovan huutamisen ja kiljumisen myötä. Hiteistään Puuttuva palanen, Faija skitsoo ja Frontsinde Ollie tuttu artisti otti heti lavan haltuun ja energinen liike jatkui koko keikan ajan. Myös yleisö pääsi osallistumaan useampaan kertaan, se todellakin osoitti että kappaleet oli opeteltu ulkoa eikä Robinin tarvinnut kuin hiukan vihjaista, koko Tullikamarin täyttänyt yleisö lähti laulamaan mukaan hittikappaleita. Keikan lopulla ilmassa lensivät sekä pehmonalle että fanikirjeet.

Kun Robin vielä kävi juoksemassa eturivin läpi heittäen ylävitosia, näyttivät muutamat tytöt olevan lähellä pyörtyä onnesta.

Alla olevasta linkistä pääset katsomaan kuvia!

Lähteet

!

Noniin! Nyt päätin, että en laita tänne enään ollenkaan kuvaa keikasta ja tekstiä, jos en itse ole ollut mukana. Eihän siinä ole järkeä, koska ei ole mitään sanottavaa. Toisinkuin sitten kun on itse ollut keikalla, niin on hieman kerrottavaakin :D

Laitan siis tästä lahtien jotain tärkeää ilmoitettavaa, uutisia jne. kun ilmestyy!
Ja nyt siis tiedoksi: HUOMENNA, SUNNUNTAINA 3.2.2013 julkaistaan Jussi-Gaalan voittajat! Robinin leffa on gaalassa mukana, joten muista katsoa!

Ja myös muuta: Olen vähän päivitellyt vihdoin keikkakalenteria! :)

*Susa

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Robin saapui Lontoosta!

Robinin FB- sivulla lukee näin: 

Terveiset Lontoosta ;) Tuli käytyä vähän muutamassa kenkäkaupassakin ja löysin onneksi parit, kun toi Emmagaalakin lähestyy.. Nähdään Vihdissä viikonloppuna! *R


Kuinkahan monet kengät tuolla pojalla jo on? Ja ostaako Robin yhden kahdet kenkäparit saman väristä ja käyttää jaloissaan kuitenki erivärisiä? Hmm.. Mysteeri! :D

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Robin sai Nakkilan sekaisin!








Teinitähti Robin villitsi Nakkilan liikuntahalliin saapuneen tuhatpäisen fanijoukon lauantaina. Innokkaimmat Robin-fanit olivat odottaneet keikkaa paikan päällä aamusta asti. Kun konsertti alkoi, oli se monille unelmien täyttymys. 

Robin esitti reilun tunnin aikana lähes kaikki hittikappaleensa. Läpimurtokappaleensa Frontside Ollien Robin lauloi fanien suureksi ihastukseksi aivan konsertin päätteeksi.

Tapahtuman järjestäjät, LC Nakkila Emman edustajat, olivat keikan jälkeen tyytyväisiä. Tuotantoryhmän puheenjohtajana toiminut Jonna Heikkilä piti keikkaa loistavana ja tapahtumaa kaikin puolin onnistuneena. 

– Haluamme tarjota nakkilalaisille mukavia elämyksiä. Tämä oli sitä, Heikkilä totesi.

Vaikka loppuunmyyty olikin, ei konsertti ollut järjestäjilleen suuri rahasampo, mutta ei se ollut tarkoituskaan. 

– Iso osa tuotosta meni järjestelyihin. Toivotaan, että vähän jää viivan allekin. Sillä voimme tarjota nakkilalaisille lapsille ja nuorille jälleen jotakin. Bisnesmielessä emme tätä tee, vaan olemme puhdas hyväntekeväisyysjärjestö, Heikkilä painotti.

Lähteet: 

lauantai 19. tammikuuta 2013

Nakkilan keikka!





Tänään oli siis Nakkilassa vuoden 2013 ensimmäinen keikka! Kuinka moni oli siellä? Itse en, koska liian kaukana. Millainen meininki? Mikä jäi mieleen? Mitkä biisit Robin esitti?

Kuva: Robinin virallinen FB
Teksti: © Susa

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Robinin uskomaton vuosi 2012

Frontside Ollie- single julkaistiin tasan vuosi sitten

 
Teinisensaatio Robin julkaisi debyyttisinglensä Frontside Ollie 16. tammikuuta 2012. Video levisi sosiaalisessa mediassa ennennäkemätöntä vauhtia ja jo muutaman päivän kuluttua koko Suomi puhui Robinista ja Frontside Olliesta. Video on tähän mennessä ylittänyt kaikki odotukset ja sitä on katsottu YouTubessa jo huimat yli 10 000 000 kertaa!
 
Robinin debyyttialbumi Koodi julkaistiin 22. helmikuuta 2012 ja se on tähän mennessä myynyt jo yli 120 000 kappaletta tehden Robinista kaikkien aikojen nuorimman suomalaisen artistin, joka on yltänyt moisiin myyntilukemiin. Robinin vauhti oli huima ja hän levyttikin kakkosalbuminsa kesäloman aikana. Chillaa- albumi julkaistiin fanien iloksi 5. lokakuuta ja sen myynti hipoo parhaillaan jo nelinkertaista platinaa eli 80 000 kappaletta. 
 
Robinin menestysvuoteen mahtui kahden albumin lisäksi kymmeniä loppuunmyytyjä keikkoja, sekä 'Robinin huikea tarina' -kirjan ja Robin The Movie -elokuvan julkaisut. Robinin vuosi huipentui 1. joulukuuta massiiviseen Hartwall Arenan keikkaan. Lavalla nähtiin Suomen suurin pop-show, jota värittivät Robinin lisäksi kymmenet vierailevat taiteilijat tanssijoista rumpuryhmään ja akrobaatteihin. Shown ohjasi Putous-ohjelmasta tutuksi tullut Riku Nieminen.
 
Alla Robin-statistiikkaa vuodelta 2012:
 
Emma-ehdokkuudet (6 + 1 kpl): 
  • Vuoden albumi: Koodi
  • Vuoden biisi: Frontside Ollie
  • Vuoden pop-albumi: Koodi
  • Vuoden tulokas
  • Vuoden artisti
  • Vuoden musiikkivideo: Frontside Ollie
  • Vuoden tuottaja: Maki Kolehmainen
LISÄKSI
  • Kaikkien aikojen nuorin yli 100 000 albumia myynyt artisti Suomessa
  • Vuonna 2012 eniten levyjä myynyt artisti Suomessa
  • Koodi-albumin myynti yhteensä vuonna 2012: 120 000 kpl
  • Chillaa-albumin myynti yhteensä vuonna 2012: 80 000 kpl
  • Frontside Ollie-singlen myynti yhteensä vuonna 2012: 10.000 kpl
  • VUODEN LEVYMYYNTI yhteensä 200 000 kpl
 
  • Chillaa- ja Koodi-albumeilla iTunesin 1. sija
  • Chillaa- ja Koodi-albumeilla Spotifyn 1. sija
  • Chillaa- ja Koodi-albumeilla Suomen virallisen listan 1. sija
  • Suomen Virallisella listalla Koodi-albumi 44 viikkoa Top 4:ssä (36 kpl. 1. sijaa)
  • Suomen Virallisella listalla Chillaa-albumi 12 viikkoa Top 5:ssä (3 kpl. 1. sijaa)  
  • Vuoden 2012 aikana yli 60 keikkaa, joilla yhteensä n. 125.000 katsojaa
  • Nuorin suomalainen pop-artisti, joka on konsertoinut Hartwall Areenalla
 
  • Vuoden googlatuin henkilö vuonna 2012
  • Frontside Ollie - Vuoden googlatuin musiikkivideo 2012.
  • Vuoden haetuin henkilö Enirosta
  • MTV / EMA Awards - Best Finnish Act
  • Facebook-likejä 58 188 kpl
  • Instagram-seuraajia 5104 kpl
  • YouTubessa julkaistujen virallisten videoiden katsojamäärä yhteensä 21 miljoonaa  
 
Robinin sanoin:
 
On ollut aivan uskomaton vuosi, jälkeenpäin kun katsoo taakse mitä kaikkea on tullu tehtyä, tuntuu vieläkin uskomattomammalta. Hienointa on ollut keikkailut ja se tunnelma mikä keikoilla on ollut. Tietty siitä kiitos porukoille jotka on olleet niiiin mukana tässä mun jutussa. Vuosi 2012 päättyi vielä aivan huippuhienoon Hartwall Areena keikkaan ja se kruunas tän upean vuoden. Uskomatonta ku 7000 ihmistä laulaa mukana.
 
Frontside ollien breikattua vuosi sitten tähän aikaan lukittiin ovet kotona ja vedettiin verhot kiinni. Oltiin ihan paniikissa ja ei oikein tiedetty mitä pitää tehdä, oltiin niin sanotusti ihan urpona. Siisteintä kuitenkin tässä on ollut se kun on oppinut niin paljon keikkailusta pro meiningillä ja hyvällä porukalla ja musanteosta, sekä muutenkin näistä systeemeistä. On vielä ollut hienoa nähdä Suomen kovimmat viihdyttäjät jotka on muuten superkivaa porukkaa ja ottaneet mut mukaan jonon jatkoksi. 
 
Vuodelta 2013 ootan ammattimaisempaa otetta itseltäni keikoilla, kun mulla on homma paremmin hanskassa kun vuosi sitten. Lisäksi haluan kehittyä artistina ja musan tekijänä niin, että porukat aina yllättyisi kun tulisi keikalle tai kuuntelis mun musaa. Tää vuosi käydään tiukasti koulua ja tehään sopivasti keikkoja ja tietty uutta musaa ja pidetään hauskaa. Ollaan koodissa ja nähään terkuin *R

Lähteet:
www.robinmusic.fi

tiistai 15. tammikuuta 2013

Vihti Ski Center

Moikka taas kaikille. Tulkaa viettämään hauska rinnetapahtuma Vihti Ski Centenriin jossa Alpen Treffen Megaparty 26.1.2013. Hauska koko perheen rinnerieha, ohjelmassamm. muotishow, laskunäytöksiä, maastohiihdon näytöskisa jne. Esiinnyn tapahtumassa ja keikka on taatusti hieman erilainen kun esiinnytään ulkona. Tuletko suksilla vai ilman terveisin *R

Liput https://vihtiski-fi.directo.fi/perustiedot/alpentreffen/

Lähteet: 
Robinin virallinen FB
 

tiistai 8. tammikuuta 2013

Robinin vuoden 2013 ensimmäinen keikka: Nakkila 19.1

Robinin Nakkilan keikasta:

Tämän vuoden keikat alkavat Nakkilasta 19.1. Keikka on loppuunmyyty jo hyvissä ajoin ennakkoon. Seuraava keikka on Vihti Ski Centerin Alpen Treffen -tapahtumassa 26.1., jolloin kyseessä on hieman erilaisempi esiintyminen, kun ollaan ulkoilmassa :-) Sinne löytyy vielä lippuja hyvin!


Lähteet:


maanantai 7. tammikuuta 2013

Robin-elokuva on ehdolla vuoden 2012 parhaaksi elokuvaksi Jussi-gaalassa. Sitä voi käydä äänestämässä allaolevan linkin kautta. Ja kannattaa katsoa MTV3-kanavalta 3.2. klo 19.30 voittaako Robin Jussin-palkinnon...


"Itse olen äänestänyt jo kaksi kertaa! Ja äänestän jatkossakin aina kun mahdollista, Robinia!"
* Susa

perjantai 4. tammikuuta 2013

Koodista vuoden 2012 paras albumi?

Se riippuu ihan meistä faneista! Äänestäkää! http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288528921293.html

Tein muuten kollaasin Robinista. Miten paljon hän on muuttunut ulkonäöltään?


HUOM!!!  Kaikki kuvat otettu vuonna 2012, mutta silti kahdessa kuvassa lukee 2013, koska Robin on nyt sen näköinen!


torstai 3. tammikuuta 2013

"Onks Fonectassa Robinin numeroo..!?!"

Fonectan palveluista etsittiin viime vuonna eniten tietoja Musiikkitalosta, julkkiksista ja tuntemattomien numeroiden omistajista.
Viime vuonna suomalaiset hakivat yritysten ja henkilöiden yhteys- ja paikkatietoja yli 120 miljoonaa kertaa Fonecta.fi-palvelusta.

Julkisuuden henkilöistä eniten yritettiin selvittää teinitähti Robin Packalenin ja BB-voittaja Teija Kurvisen yhteystietoja. Tyypillisimmin kuitenkin etsitään tavallisten suomalaisten yhteystietoja.

Fonecta.fin tuoteomistaja Toni Wistbackan mukaan ihmiset haluavat tietää kuka heille on soittanut, eli etsivät puhelinnumerolle nimeä.

Vuonna 2012 yrityksistä eniten tietoja haettiin Helsingin Musiikkitalosta.

"Syksyllä 2011 avattu musiikkitalo oli varmasti monelle vielä melko uusi kohde ja yhteystiedot tarpeen", kertoo Wistbacka.

Eri toimialoista suomalaiset hakivat eniten rakennuspalveluja, autohuoltoja, ravintoloita ja parturi-kampaamoja.

Marraskuussa sähköiset hakemistopalvelut Fonecta.fi- ja Eniro.fi-palvelut yhdistyivät Fonecta.fi-hakupalveluksi. Viime vuoden haetuimmissa on huomioitu molempien palvelujen haut.

Lähteet:

Frontside ollie ja kymmenen miljoonaa klikkausta!

FRONTSIDE OLLIE JA KYMMENEN MILJOONAA KLIKKAUSTA

Robinin alle vuosi sitten (16.1.2012) julkaistu Frontside Ollie -musiikkivideo on tehnyt historiaa ja ylittänyt kymmenen miljoonan klikkauksen rajapyykin tänään. Frontside Ollie -video on kaikkien aikojen katsotuin suomenkielinen musiikkivideo ja katsotuin musiikkivideo Suomessa vuoden 2012 aikana. Robinin kaikkia virallisia videoita on katsottu YouTubessa alle vuoden aikana yhteensä yli kaksikymmentä miljoonaa kertaa.

Myös täällä on juttua aiheesta: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288529178616.html

 Lähteet:

tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta!

Hei! Huomasin Robinin viimein päivittäneen FB sivuaan.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013!

Hyvää uutta vuotta kaikille, jotka on ollut mukana mun jutussa 2012. Erityisesti haluan toivottaa mitä parasta vuotta 2013 kaikille ihanille faneille, jotka on uskonu muhun ja tukeneet mua täs kaikessa, ootte supertärkeitä! Nähdään taas uusilla keikoilla ja keksitään kaikkee kivaa. Tehään yhdessä vuodesta 2013 vielä parempi ja pidetään hauskaa. Ollaan koodissa! Terkuin *R