 |
Robin kannustaa nuoria olemaan paljon kavereiden kanssa ja harrastamaan yhdessä.
|
Nuorten hyväksi –illassa perjantaina esiintyvä Robin
kannustaa nuoria hakeutumaan harrastusten pariin, ja löytämään
innostuksen yhdessä tekemiseen – oli laji mikä tahansa.
- Haluan sanoa muille ikäisilleni, että rohkeasti
vaan harrastusten pariin. Jokainen on varmasti hyvä jossain! Robin
kannustaa.
14-vuotias tähti uskoo, että kavereiden kanssa
oleminen ja yhdessä harrastaminen ovat erinomaisia keinoja ehkäistä
ennalta nuorten syrjäytymistä. Kannattaa tarttua siihen, mikä tuntuu
hauskimmalta vaihtoehdolta.
Robin kannustaa kavereiden näkemiseen "ihan elävänä". Nettituttavuuksissakin on tietysti hyvät puolensa, mutta:
- Nettituttavuudet ovat kuitenkin niin eri asia kuin ihan oikea yhdessä touhuaminen esimerkiksi jonkun harrastuksen parissa.
Intohimoisesti musiikkiin suhtautuvalla Robinilla on
yhdessä touhuamisen ilosta omakohtaistakin kokemusta. Hän on nimittäin
tehnyt yhdessä kaverinsa ja bändinsä kitaristin Sampan kanssa Haluan sun
palaavan –kappaleen, joka kuullaan Nuorten hyväksi –illassa.
- Siitä tulee hyvä fiilis, koska sen on tehnyt itse yhdessä hyvän ystävän kanssa.
Perjantai-illan lähetykseltä Robin odottaa sitä, että
lahjoituksia tulee niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi hän toivoo,
että mahdollisimman monelle nuorelle tulisi illasta hyvä mieli.
- Ihan mahtavaa, että aikuiset välittävät nuorista –
toivottavasti tämä jatkuu. Olen tosi mielelläni mukana auttamassa tätä
asiaa! Robin vakuuttaa.
Nuorten hyväksi –ilta televisioidaan suorana lähetyksenä MTV3-kanavalla perjantaina 8. maaliskuuta kello 20-22.
(MTV3 – Heidi Hietala)
Lähteet: